Yrittäjäsanomat teki minusta taannoin pienen haastattelun työnimellä ”tärkein työkaluni”. Samaiseen juttusarjaan on pyydetty eri alojen yrittäjiltä vastauksia. Kampaajalle sakset olivat tärkein työväline. Minulle vastaus oli selvä: sehän on ilman muuta ääneni. Pystyn vielä toimimaan ilman tietokonetta tai muita teknisiä laitteita, mutta millä opettaisin äänenkäyttöä, jos en äänelläni?
Samainen juttusarja sai minut miettimään UniikkiÄänen tarkoitusta. Onhan se totta, että kampaaja ei tule toimeen ilman saksiaan tai myyntimies ilman puhelintaan, mutta vähintään yhtä tärkeänä saksien tai puhelimien rinnalla on kuitenkin ääni. Jos tarkemmin ajatellaan, ei ole paljon ammatteja, joissa ääntä ei tarvittaisi. Pikemminkin päinvastoin: äänettömän kampaajan kanssa voisi olla varsin haastavaa keskustella toivotusta frisyyristä. Entäpä sitten myyntimiehen ääni? Tutkimusten perusteella tiedetään, että äänellä on vaikutus siihen, miten meihin suhtaudutaan. Jos ääni koetaan jostain syystä epämiellyttäväksi, sitä ei haluta kuunnella. Ääni voi herättää epäluotettavan tai ärsyttävän mielikuvan. Tai ääntä ei yksinkertaisesti kuule tai artikulaatiosta ei saa selvää. Loistava myyntipuhe voi olla vain huulten heilumista tuulessa, kun kuuntelijan keskittyminen kohdistuu puheen paralingvistisiin* piirteisiin.
Ammattiäänenkäyttäjiksi** kutsutaan sellaisessa ammatissa toimivia, jotka tarvitsevat ääntään jokapäiväisessä työssään, ja joiden työnteko kärsii, jos ääni ei toimi. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi puhelinkeskukset, radio- tai tv-toimittajat, myyntihenkilöt, asiakaspalvelijat, papit, opettajat, lastentarhanopettajat, urheiluvalmentajat, sotilaat.. Kun tarkemmin ajattelet, niin lista on loputon. On toki sellaisiakin ammatteja, joissa ei käytetä ääntä juurikaan. Ne ovatkin yleensä itsenäisesti tehtäviä töitä, joissa ei tarvitse varsinaisesti asioida kenenkään kanssa. Tulisitko sinä toimeen työssäsi äänettömänä?
Mutta takaisin UniikkiÄänen tarkoitukseen. Usein äänen tärkeys huomataan vasta sitten, kun se on jo mennyt tai kun äänessä on selviä häiriön merkkejä kuten voimakasta käheyttä ja rahinaa. Yleensä minuun otetaan yhteyttä juuri tällaisessa tilanteessa. UniikkiÄänen yksi missio on kertoa ihmisille, että säännöllisellä äänen harjoittamisella voit
1) ennaltaehkäistä ääniongelmia
2) parantaa äänesi suorituskykyä ja kestävyyttä
3) muuttaa äänenlaatuasi haluamaasi suuntaan.
Tässä on kolme hyvää syytä aloittaa äänen kuntokuuri joko puhuen tai laulaen – kyse on ihan samanlaisesta treenaamisesta kuin kuntosalilla käymisestä. Äänentuotto on lihastyötä ja lihaksia voidaan ohjata toimimaan halutulla tavalla. Laulua oppii laulamalla ja puhetta harjoittamalla puhetekniikkaa asiantuntijan ohjauksessa. Äänesi on yksi tärkeimmistä työkaluistasi – pidä siis siitä huolta!
* Paralingvistinen = ei se, mitä sanotaan, vaan se, miten joku asia sanotaan: puhenopeus, äänenkorkeus, äänenvoimakkuus, äänenlaatu, painotukset, tauot, persoonallinen ja ammatillinen äänenkäyttö jne. Nämä ovat asioita, joihin kiinnitetään huomiota ennen asiasisältöä!
** Koufman & Isaacson (Voice Disorders. Philadephia, Pa: WB Saunders; 1999) ovat määritelleet ammattiryhmät neljään luokkaan äänenkäytön perusteella: eliittiäänenkäyttäjät (esim. laulajat ja näyttelijät), ammattiäänenkäyttäjät (muut runsaasti puhuvat ammattiryhmät, joiden työsuoritusta äänihäiriöt haittaavat), jonkun verran ääntä tarvitsevat ammattiryhmät (pienet häiriöt eivät estä suoriutumista työstä) sekä sellaiset ammatit, joissa ei käytetä ääntä ollenkaan.